1/28/2015

Ikkunan uudet vaatteet.
Viime keväänä ripustettiin keittiöön ja olohuoneeseen uusia ja kirpputorilta hankittuja verhoja. Siitä asti nuo kaverit ovat killuneet paikoillaan, joskin olohuoneen värikäs kaveri lähti jo kuukausia sitten kirpputorikasaan ja siitä lähtien ikkuna on ollut vaatteeton.

Pidän verhoista. Pidän myös verhottomuudesta, puolet talon ikkunoista on vailla vaatteita, eivätkä niitä kaipaakaan. Kuitenkin tykkään siitä, että olohuoneessa ja keittiössä on pehmikettä tuomassa lämmön tuntua ja kotoisuutta, pitkä ikkunarivistö tuntuu kolkolta ilman niitä, vaikka vallan hyvin pärjäisi ilmankin.

Pari päivää sitten päädyin kuitenkin pitkästä aikaa Kodin Ykköseen, josta vähän kuin vahingossa lähti mukaan Annon vaalea sivuverho sekä tumman luumuinen pöytäliina, johon tempaisin tankokujan ja sekin pääsi verhon tehtävää suorittamaan. Yllättäväksi tämän asian teki se, että tarkoitukseni oli jo pidemmän aikaa ollut hankkia valkoiset verhot niin olohuoneeseen kuin keittiöön ja niitä olinkin hakemassa, kunnes sydän käski toisin. Yleisesti ottaen pätevä elämänohje on, että usko siihen, mitä sydämesi sanoo. Ja minä uskon.

Näin ollen huomaan, että maanläheiset sävyt, rouheus ja lämpö tuntuvat tällä hetkellä hyvältä, joten olkoon sitten niin. Myös kirpputorikasaa on pengastettu ja verhoja ja muita löytyy myynnistä täältä. Saa huutaa mutta edelleenkään ei oo pakko hei! Lisäystä on toivon mukaan myös tulossa, kun kaaosta saadaan selvitettyä ja aikaa on riittävästi.

1/27/2015

Lapsellisia lapsia ja aikuisia.
Tässä talossa asuu nimittäin, ja hyvä niin. Ei pidä ihmisen liian aikuiseksi koskaan tuleman, vaan lapsellisuus on vähintäänkin hyvä ominaisuus kansalaisen silmäkulmassa. 

Eilen sai nelivuotias leikkiseuraksi kolme serkkupoikaa, tänään taas muutaman prinsessan. Meillä on nyt puolitoista vuotta leikitty bObleseilla* ja edelleen on todettava, että ne ovat ehdottomasti tämän talon eniten käytössä olleet leikkikalut! Ei päivää, kun ei hypittäisi, riehuttaisi, tasapainoiltaisi, kiisteltäisi, pompittaisi tai tehtäisi temppuratoja. 

"bOblesit ovat lapsille sopivia huonekaluja, jotka kannustavat leikkimään, oppimaan ja kehittymään. bOblesin huonekalut perustuvat yksinkertaisiin geometrisiin muotoihin - leikattuna eläinhahmoiksi. Lapsi pystyy mylläämään, rullaamaan, tasapainoilemaan, kiikkumaan, keinumaan, hyppimään ja oppii samalla tuntemaan omaa kehoaan, joka edelleen toimii perustana motoriselle kehitykselle. bOblesit ovat hauskoja ja kehittäviä leluja yhtälailla kuin toimivia huonekaluja."


Yksi asia on todettava; aikuisen ei pidä kuvitella lapsenmielisyydessään liikoja itsestään. Lasten leikkejä katsellessa vanhempi kansalainen nimittäin alkaa kuvittelemaan, että omakin tasapainoilukyky on samaa tasoa, joten kerrottakoot, että erinäiset voihkinnat on useamman aikuisen suusta livahtanut, kun on mennyt lasten leikkeihin sekaantumaan. Suosittelen näin ollen bObleseja ihan joka ainoalle lapselle, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Aikuisemmille vinkkinä, että tasapainoilun voi aloittaa vaikka siitä, että ihan vaikka istuu vankasti takamuksellaan donitsin päällä. Silloin ei pääse tippumaan niin kovaa ja korkealta.


* Tuote saatu blogiyhteistyön kautta
  Postaus tuotettu yhteistyössä bOblesin kanssa

1/23/2015

Pehmeet touhuu.
Ompelukone on kaivettu naftaliinista pitkästä aikaa. Pitkä aika on tietenkin laaja käsite, riippuu aivan sanojasta, mutta tällä suulla ja näillä sormilla kirjailtuna pitkäksi ajaksi luokitellaan lähes puoli vuotta kestänyt ompelematon aika ihmisen elämässä. Katsokaas, kun ei oikein ole natsannut ja silloin kun ei innosta, niin kannattaa tehdä jotain ihan muuta.

Niin iski ompeluinnostus kuitenkin tähän taloon tämän viikon aikana ja jos keittiöltä kysyttäisiin niin se vastaisi, että "ja sen kyllä huomaa". Emme kysy, koska olkoot levällään kankaat, langat ja riekaleet silloin, kun on tekemisen meininki! Ja siitä on oltava iloinen, että vihdoin meillä on niin iso pöytä, että konetta ei tarvitse olla raahaamassa pois jaloista joka välissä!

Päätin uhkarohkeasti ommella vaatetusta nuorimmaiselleni lötköistä kankaista, vaikka en saumuria omistakaan. Kireät housut on parasta jättää odottamaan sitä aikaa, kun ruikutan toveriltani saumuria lainaksi. Uskon kuitenkin, että yllänähtävän kaltaiset löysät mekot ja muut pysyvät koossa, vaikka ovatkin ihan vain ompelukoneella kasatut. Niin alkaa olla taas nelivuotiaan vaatekaappi sillä mallilla, että kehtaa kerhoon viedä ilman reikiä polvissa tai kyynärpäihin loppuvia hihoja. Jos kasvaa pituutta 10cm vuodessa, niin onko tuo nyt niin kumma, jos tuntuu, että kaapista loppuu vaatteet kesken?

Vaan nyt on sitten taas. Ompelukone kannetaan vanhalle tutulle paikalleen lepäämään hetkeksi. Pahasti kuitenkin tuntuu siltä, että tämä ei jää tähän...

1/15/2015


Korukätköt.
Tässä talossa on sen verran pieni ja remonttia kaipaava toiletti, että siellä ei ihminen suinkaan halua armaita helyjään säilytellä. Näin ollen korut maleksivat pitkin ja poikin työpöytää, joten tietokoneen edus on ollut väistämättä kaikenlaisen pienen tai suuremman härpäkkeen valloittama.

Vaan eipä ole enää, kun Kööpenhaminan tuliaisina kotiin kulkeutui mitä mainioin korulipas, jossa on aivan herttasesti jopa peili! Materiaaliltaan tuo harmaavalkea säilytin on ihan vain pahvia, mutta uskoisin näin aikuisen käytössä olevan kuitenkin ihan tarpeeksi kulutusta kestävä. Hintaa tälle säilyttimelle jäi huikeat kolme euroa, joten kovin suuria vaatimuksia ei liene hänen hartioilleen ole tarpeellista laskea. Vaan sielläpä säilyy lempikorut nätisti tallessa!

Yksi ehdottoman tärkeä ja ikuinen tuliainen taas oli tuo musta timantti. Materiaaliltaan se on puuta. Paras ominaisuus siinä on tietenkin äkäset magneetit, jotka pitävät osaset tiukasti kiinni toisissaan. Se saa säilöä sisäänsä jonkin oikein tärkeän esineen, sitten kun sellainen tulee vastaan. Ja onhan se nätti ihan noin vaan koristeenakin. Silkkaa timanttia.

1/13/2015

Naama näkkärillä.
Tämä marjatta täällä on joutunut nyt pakon sanelemana totuttelemaan osittain uuteen ruokavalioon. Leipä on sellainen, että se on niin kamalan helppoa tehdä itse ja silti sen lähes aina ostaa kaupasta. Ihme homma! Nyt kuitenkin tämän gluteenittomamman elämän opettelemisen kanssa olen törmännyt, testannut ja hyväksi todennut useita leipäohjeita, joista tässä ohessa yksi. Tämän gluteenittoman näkkileivän ohjeen sain ystävältäni ja se kyllä kertakaikkiaan vei kielen mennessään samantien!

Gluteeniton näkkäri

2 dl maissijauhoja
3/4 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
2 1/2 dl kiehuvaa vettä
1/2 dl öljyä
sormisuolaa/suolahiutaleita

Lämmitä uuni 150-asteeseen (kiertoilma). 

Sekoita kaikki kuivat ainekset kuhossa.

Kaada kiehuva vesi ja öljy kulhoon kuivien aineitten sekaan ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Kaada massa pellille leivinpaperin päälle. 

Laita käsi muovipussiin ja ja tasoita kädellä taikina mahdollisimman ohueksi. Määrästä pitäisi tulla pellillinen näkkäriä.

Sirottele viimeisenä sormisuola taikinan pinnalle. Paista uunissa noin tunti.

1/12/2015

Vanhaa ja uutta.
Suurimmaksi osaksi vanhaa, tuolla eteisessä. Ei ole kauheasti päässyt muuttumaan sitten viime kerran, kun siellä on tullut kuvattua. Ja mitäpä sitä hyvää muuttamaan! Jos kaikki toimii ja silmää miellyttää, niin jollottakoot sitten noissa asemissa siihen asti, kun toinen mieli iskee.

Viime viikon lopulla suuntasimme kierrätyskeskuksen laattavalikoimaa tutkailemaan. Saattaa nimittäin hyvällä tuurilla olla niin, että keittiö tulee kokemaan jonkinsorttista muutosta tässä, kun aikataulu antaa periksi ja ylipuhuminen tuottaa lopullista tulosta. Laattoja ei päätynyt auton peräkonttiin asti, mutta tuollainen ihmeellinen häkkyrä kyllä. Jos joku sattuu tietämään tuon härpäkkeen oikean käyttötarkoituksen, niin saa huikkailla. Koska itse en sitä tiedä, niin saa vapaasti antaa mielikuvituksen laukata. Tuo mainio häkkyrä oli sen verran hauska, että kotiinhan se oli raahattava! Nyt se saa roikutella pienempien takkeja, tuollaiset metrin mittaiset kun eivät isompaan hengaritankoon yllä.

Häkkyrässä itsessään on olemassa vain kaksi koukkua, joten sain kaivaa keittiön laatikosta esiin Kööpenhaminasta hankitut kupariset S-koukut. Ostohetkellä niille ei ollut mitään suunniteltua käyttötarkoitusta, joten ihan selkeästi ne oli kuin tähän naulakkoon tehdyt! Samaisen joulukuisen Tanskan matkan tuliainen on myös mustan seinän pyöreä kuparinen hengari, joka kuvissa roikottelee erästä erittäin ryppyistä vaatekappaletta.

1/09/2015

Perjantaina.
Jostain syystä tulee harvemmin vaivauduttua kameran varteen näin perjantaina. Tai ehkä vain tuntuu siltä. Tai ehkä sillä ei ole oikeastaan kauheasti väliä, tulipahan vain mieleen. Tänään kuitenkin teki oikein mieli irrotella ja muutama kuvakin näppäistä.

Tänään on nimittäin semmonen päivä, että yksi iso stressinaiheuttaja on saatu hyvästellä lopullisesti. Kyseessä ei ole suuri asia, mutta silti tarpeeksi suuri, kun se on osana kaikkea muuta. Siitä hyvästä paineltiin nelivuotiaan kanssa R-Kioskille ostamaan Tsinuski-toffeeta ja vihellystikkari. Jos johonkin sokeripitoiseen on tämä marjatta ollut aina lääpällään, niin se on toffee! Mitä sitkeämpi, niin sitä parempi. Ja tuo Hopea-toffeen sisko on kyllä ehkä parasta toffeeta mitä olla voi. Oikein kunnon hammaspaikkojen irrottajaa ja ihan entisaikaisen ruskean kullan makuista ja oloista.

Siinäpä kevyt ylistys toffeelle näin perjantain ratoksi. Päivän rauhaisa hetki vietettiin keittiön pöydän ääressä kera Trendin ja Aku Ankan. Ensiksi mainittu pääruoaksi ja jälkimmäinen jälkkäriksi. Takasivun puhekuplasta löytyi legendaarinen kysymysrimpsu, jota muistan sekä sisarustani että kavereitteni kanssa joskus taannoin hokeneen: Kuka? Mikä? Ken? Kumpi? Kumpainen? Rakastan Aku Ankoissa edelleen aivan erityisesti sen rikasta sanamaailmaa, jolle saa olla suupieltä nostamassa vähän väliä.

Eipä tänä perjantaina tähän hetkeen muuta, kuin rattosaa perjantain jatkoa myös teille toverit!

1/08/2015

Ihanien poikien uusi huone.
Sain loppusyksystä viestiä Photowallilta, josko heidän tapettivalikoimansa kiinnostaisi ja blogiyhteistyötä sitä kautta tekisimme. Voi pojat, valikoimasta sen verran, että valinnanvaikeushan siinä meinaa iskeä, pelkästä katselusta! En kuitenkaan kokenut tarvitsevani tapettia mihinkään juuri silloin, tämän talon seinät kun alkaa olla taputeltu, eikä uutta kierrosta jaksa siinä määrin vielä alkaa ajattelemaan.

Sitten kävi niin, että armas siskoni perheineen joutui kosteusvaurion vuoksi remontoimaan talostaan kaksi huonetta jo toiseen kertaan parin vuoden sisään. Jokainen tietää, että pakollinen remontti, sen keskellä eläminen ja sen edestä pois muuttaminen on stressaavaa aikaa, erityisesti pienten lasten kanssa eläessä, kun välillä tuntuu, että huomattavasti pienemmätkin asiat saattavat ajaa arjen raiteiltaan.

Sisko ja miehensä rupesivat ruotimaan huoneisiin tulevia pintamateriaaleja, kun yhtäkkiä muistui mieleen tuo aiemmin saamani sähköposti. Siltä istumalta lähti Ewalle Photowalliin viestiä ja voi kuinka iloiseksi tulin, kun sain kertoa sisarelle, että saavat valita Photowallin valikoimista haluamansa tapetin uutta lastenhuonetta koristamaan!

Niinpä näin myöhäisenä joululahjana sai kaksospojat ja isoveljensä ihan uuden huoneen käyttöönsä. Kuuleman mukaan "siellä tulee tosi hyvä unet". Sitä en epäile, sillä onhan tuo huone ihana; leikkisä, mutta levollinen. Tapetti on Fine Little Dayn Spruce Sand*, joka miellyttää kovasti myös omaa silmääni. Photowallin valikoimista kolahtaa kovaa ja korkealta myös esimerkiksi nämä tapetit ja suunnittelijat: Ingela P Arrhenius, Lottas Träd, Maria Bergström, Julia Pott, Anna Pernilla sekä monta muuta, mutta kaikkia ei liene järkeä alkaa tähän listaamaan. Kaunista tapettia kaipaavia suosittelen suuntaamaan suoraan sivuille valikoimaa selaamaan.

Kiitos Photowall, teitte tätin iloiseksi!


* Tapetti saatu blogiyhteistyön kautta